maanantai 15. syyskuuta 2014

Loppukesän kuvia


Vuosi on karannut jo syyskuun puoliväliin ja minä odottelen syksyä. Sitä ei ole vielä näkynyt tai kuulunut, tällekin viikolle on luvattu yli +20C asteen lämpötiloja. Eipä siinä muuta kuin vapaapäivänä terassille, eilen istuskeltiin lähikuppilan pihalla (yllä). Kesä jatkuu Amsterdamissa, kuten näistä kuvista näkyy.

Lämmin loppukesä on esimerkiksi tarjonnut monipuolista näkymää keittiön ikkunasta:



Keskustan kanavissa järjestetään puolestaan kesäisin vaikka minkälaista menoa. Tässä esimerkiksi menossa kanavakonsertti ponttoonilavalla:


Ja tältä näytti Prinsengracht asuntolaivoineen parisen viikkoa sitten:


Minä olen laukannut viime viikot tukka hulmuten paikasta toiseen. On ollut paljon töitä, Punaisen Ristin kursseja, ensiapuvuoro ja syyskuun alussa tulikoekin: meidän Punaisen Ristin uusi valmiusryhmä joutui tositoimiin Diemenissä. Siellä tapahtui kaasuräjähdys kerrostalossa, minkä seurauksena 180 asukasta evakuoitiin. Olimme läpi yön auttamassa ruoan ja juomien jakelussa, evakuoitujen kuljetuksessa eri majapaikkoihin sekä erityisesti kuuntelemassa ja keskustelemassa. Se oli hieno ja opettavainen kokemus eikä varmasti ikinä unohdu.

Tuon onnettomuuden jälkeisenä päivänä lensin tokkuraisena Tonyn kanssa Pohjois-Irlantiin tapaamaan Tonyn vanhempia. Molemmat vanhemmat ovat sairaana ja enemmän ja vähemmän heikossa kunnossa, mutta siitä huolimatta vietimme iloisen viikonlopun perheen kesken.

Kävin myös Tonyn kanssa tutustumassa lähellä sijaitsevaan siirtolaismuseoon (Ulster American Folk Park), tässä kuvia sieltä. Siellä oppaat kertoivat entisajan elämästä Pohjois-Irlannissa sekä siirtolaisten matkasta Uuteen Maailmaan, Yhdysvaltoihin. Käymisen arvoinen paikka! :D





Kiireiset ajat jatkuvat, mutta hyvä näin. Eipähän käy aika pitkäksi!

2 kommenttia:

  1. Ihana kuvasaldo:)Ja kumman pitkä kesä on ollut Euroopassa;minkäköhänlainen talvi tulee olemaan....
    Oli varmaan mielenkiintoista päästä tositoimiin Punaisen Ristin hommissa.
    Mukavaa syyskuuta Riitta!

    VastaaPoista
  2. Talvella saisi tulla ainakin sentti tai pari lunta :D
    Oli hienoa päästä "ihan oikeasti" hommiin, juuri tuollaisia tilanteita varten harjoiteltiin kovasti viime talvena. Eivät menneet opit hukkaan!
    Aurinkoista syyskuuta myös sulle! :)

    VastaaPoista