Takana on kertakaikkisen uuvuttava viikko. Siitä kohta lisää, mutta ensin vähän säihkettä blogiin. Kävin torstaina entisen työkaverini kanssa baletissa Amsterdamin Musiikkiteatterissa. Ohjelmassa oli
Tuhkimo, uuden koreografian ja lavastuksen kera. Musiikki sentään oli tuttua Prokofjeviä.
 |
Prinssi ja Tuhkimo
(kuva täältä) |
|
 |
Ilkeät sisarpuolet
(kuva täältä) |
Teatteri oli aivan täynnä, sillä olimme huomaamattamme tilanneet liput ensi-iltaan. Onneksi täällä ei ole mitään pukukoodia teatteriin tai konsertteihin, meillä ei ollut päällä mitään iltapukuun viittaavaakaan. Yleisö oli kaikenkirjavaa, vaatetusta näkyi vanhoista farkuista minkkiturkiksiin.
Itse esitys oli hurmaava! Videoprojektorilla lavalle luotiin tanssin ohessa monenmoista tunnelmaa, huojuvasta puusta eri vuodenaikoihin ja tähtitaivaaseen. Tiukan klassinen balettikoreografia oli vaihtunut vapaampaan, modernimpaan tanssiin. Erityisen hauska oli ilkeän, juopuneen äitipuolen (hallitun) holtiton tanssahtelu linnan juhlissa. Ja loppu oli tietysti niin onnellisen suloinen, että moni sai pyyhkäistä silmäkulmaansa liikutuksesta.
Lämpiössä sai osallistua kilpailuun, jonka palkintona on tämä Tuhkimon kenkä... oikean jalan kengän saa ilmeisesti kaupan päälle? Osallistuimme tottakai.
Työviikko olikin sitten vähemmän säihkyvä. Pohjanoteerauksena oli uuvuttava perjantai, jolloin ensin pahoitin mieleni mauttomasta kommentista ja kävin työpäivän päätteeksi ostoksilla. Pyöräilin kotiin raskaiden kassien kanssa ja sitten alkoikin sataa kaatamalla. Vesi piiskasi naamaa, myssy kastui, takki, kengät ja sukat myös, onneksi oli edes sadehousut jalassa. Toiseksi viimeisellä sillalla pyörän etuvalo sanoi yllättäen sopimuksensa irti ja pomppasi paikaltaan ohiajavan auton alle, joka vielä roiskautti mennessään kuravedet kengille. Silloin minulla oli jo niin surkea olo ja paha mieli, että alkoi kyynelet virrata sadeveden mukana poskille, oikein kunnon buu-huuuun säestämänä. Samalla tosin alkoi hillittömästi naurattaa se etuvalo, joten seurauksena oli hallitsematon itku-nauru, onneksi selvisin kaatumatta kotiin. Noh, siitä sitten rauhoituin ja eilen ja tänään olen lataillut akkuja mukavassa seurassa - eilen oltiin kaverilla syömässä ja tänään paistoin pipareita kummipojan ja tämän veljien sekä äidin seurassa.
Viime viikkojen työrupeama alkaa ilmeisesti ottamaan voimille. Ei sitä jaksa enää samalla tavoin paahtaa kuin muutama vuosi sitten, vaan on hidastettava tahtia. Ihan hyvään saumaan tulee lyhyt joulupaussi, vielä kun saisi hyvillä mielin sinniteltyä nämä viimeiset työpäivät. Eli päivä kerrallaan joulua kohti!
