maanantai 31. joulukuuta 2012

2013


Jätämme mielellämme vuoden 2012 taakse ja odotamme suurella mielenkiinnolla mitä vuosi 2013 tuo tullessaan! Oikein iloista vuodenvaihdetta kaikille teille, kaikkea hyvää tulevalle vuodelle ja paljon halauksia kellon lyödessä kaksitoista!

(kuva täältä)

lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulurauhaa

Suurin ja kimaltelevin joulukortti
saapui Irlannista

Nyt on joululoma, ihanaa! Saa rauhassa laittaa ruokaa ja siivota, haha! Töihin pitää mennä seuraavan kerran vasta torstaina ja sen jälkeen on taas vähän vapaata. Ajattelin loman aikana yrittää päästä eroon pulleista silmäpusseista, odotan jännityksellä onnistuuko. Ja tänä aamuna ei soinut herätyskello, mikä helpotus.



Joulusäässä ei ole kehumista. Katselenkin kaihoisana Joensuun säätä, mieluummin olisin tuolla pakkasessa kuin täkäläisessä vesisateessa. Mutta tänä vuonna nyt näin, kyllä sitä vielä Suomen pakkasiin ehtii toisen kerran.

Joulu alkaa meillä sunnuntai-iltana, sillä silloin saapuu Timon sisko Suomesta. Aattoiltana ruokaillaan kavereiden kanssa meidän ruokapöydän ääressä, pitää vielä sumplia miten siihen mahdutaan ja minne laitetaan ruoat tarjolle?? Ah, ei sitä jaksa stressata, eiköhän kaikki järjesty ihan mukavasti. Joulurauha on jo laskeutunut!

Iloista ja lämmintä joulunaikaa teille varsinkin sinne Suomeen ja missä ikinä olettekin! ♥

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Säihkettä elämään ja pohjakosketus

Tuhkimon juliste
(kuva täältä
)


Takana on kertakaikkisen uuvuttava viikko. Siitä kohta lisää, mutta ensin vähän säihkettä blogiin. Kävin torstaina entisen työkaverini kanssa baletissa Amsterdamin Musiikkiteatterissa. Ohjelmassa oli Tuhkimo, uuden koreografian ja lavastuksen kera. Musiikki sentään oli tuttua Prokofjeviä.

Prinssi ja Tuhkimo
(kuva täältä)


Ilkeät sisarpuolet
(kuva täältä)


Teatteri oli aivan täynnä, sillä olimme huomaamattamme tilanneet liput ensi-iltaan. Onneksi täällä ei ole mitään pukukoodia teatteriin tai konsertteihin, meillä ei ollut päällä mitään iltapukuun viittaavaakaan. Yleisö oli kaikenkirjavaa, vaatetusta näkyi vanhoista farkuista minkkiturkiksiin.
Itse esitys oli hurmaava! Videoprojektorilla lavalle luotiin tanssin ohessa monenmoista tunnelmaa, huojuvasta puusta eri vuodenaikoihin ja tähtitaivaaseen. Tiukan klassinen balettikoreografia oli vaihtunut vapaampaan, modernimpaan tanssiin. Erityisen hauska oli ilkeän, juopuneen äitipuolen (hallitun) holtiton tanssahtelu linnan juhlissa. Ja loppu oli tietysti niin onnellisen suloinen, että moni sai pyyhkäistä silmäkulmaansa liikutuksesta.



Lämpiössä sai osallistua kilpailuun, jonka palkintona on tämä Tuhkimon kenkä... oikean jalan kengän saa ilmeisesti kaupan päälle? Osallistuimme tottakai.

Työviikko olikin sitten vähemmän säihkyvä. Pohjanoteerauksena oli uuvuttava perjantai, jolloin ensin pahoitin mieleni mauttomasta kommentista ja kävin työpäivän päätteeksi ostoksilla. Pyöräilin kotiin raskaiden kassien kanssa ja sitten alkoikin sataa kaatamalla. Vesi piiskasi naamaa, myssy kastui, takki, kengät ja sukat myös, onneksi oli edes sadehousut jalassa. Toiseksi viimeisellä sillalla pyörän etuvalo sanoi yllättäen sopimuksensa irti ja pomppasi paikaltaan ohiajavan auton alle, joka vielä roiskautti mennessään kuravedet kengille. Silloin minulla oli jo niin surkea olo ja paha mieli, että alkoi kyynelet virrata sadeveden mukana poskille, oikein kunnon buu-huuuun säestämänä. Samalla tosin alkoi hillittömästi naurattaa se etuvalo, joten seurauksena oli hallitsematon itku-nauru, onneksi selvisin kaatumatta kotiin. Noh, siitä sitten rauhoituin ja eilen ja tänään olen lataillut akkuja mukavassa seurassa - eilen oltiin kaverilla syömässä ja tänään paistoin pipareita kummipojan ja tämän veljien sekä äidin seurassa.

Viime viikkojen työrupeama alkaa ilmeisesti ottamaan voimille. Ei sitä jaksa enää samalla tavoin paahtaa kuin muutama vuosi sitten, vaan on hidastettava tahtia. Ihan hyvään saumaan tulee lyhyt joulupaussi, vielä kun saisi hyvillä mielin sinniteltyä nämä viimeiset työpäivät. Eli päivä kerrallaan joulua kohti!

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Taukoa odotellessa...

Pari päivää oli luntakin maassa

Viime viikolla hukuin konsertteihin. Niitä oli vain kaksi, ja molemmat vielä Amsterdamissa. Alkuviikosta vielä kehuskelin polleana että eihän tässä mitään stressiä, loppuviikosta juoksin tukka putkella sydän pamppaillen puolelta toiselle. Öisinkin piti pohtia ja keksiä kaikenlaista näppärää työasiaa. Perinteisen cd-myynnin ohella hoidin myös kutsuvieraiden sijoittelun saliin sekä huolehdin siitä, että uusi cd oli hyvin saatavilla konsertti-iltoina. Sunnuntaiaamuna olo oli kuin krapulaisella, vaikka pisaraakaan alkoholia en juonut - konserttikrapula!

Perjantai-iltana konserttisalissa


Sunnuntaina hieman toivuttuani lähdimme Timon ja GJ:n kanssa Haarlemin Ikeaan. Ostoslistalla oli kynttilöitä, glögiä ja lautasliinoja... Vähän tuli sitten muutakin kerättyä mukaan. Makkariin löytyi mukava hylly, nyt ei enää pyöri laatikot lattialla.

Vähän teki tiukkaa, mutta saatiin kaikki ovet kiinni


Assallekin on tullut joulu. Hädin tuskin itse puuta erottaa valojen lomasta. Mukava näky silti arki-illan pimeydessä!


Retrokamera nappasi tällaisen kuvan samasta kuusesta. Melkein tykkään enemmän kuin ekasta kuvasta ;-)


Vielä olisi seitsemän työpäivää ennen joulua, pitkäksi taitavat venyä. Sitten saa hetken levähtää ♥

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Sattuu ja tapahtuu

kuva täältä

Hollannissa vietetään pian Sinterklaasia - aiheesta löytyy hauska postaus Maailman metrossa-blogista - ja joka puolella vilisee Sinterklaaseja ja Zwarte Pietejä. Näille Pieteille kävi tänään huonosti: auto törmäsi kaiteeseen liukkaalla tiellä. Ei taida Sinterklaasia naurattaa poikien törmäily ja on Pieteiltäkin hymy hyytynyt. Mitähän paikalle rientäneet avustusjoukot ovat ajatelleet? Tuskin olivat kuitenkaan yhtä yllättyneitä kuin alakuvan jenkkipoliisit alkuvuodesta - mustasta Lamborghinista kun kömpi esiin itse Batman. Ongelmana olivat tuolloin auton rekisterikilvet, Batman-logo kun ei ole aivan lainmukainen..

kuva täältä